tiistai 5. toukokuuta 2009
Irmeli
Irmeli halusi piristystä elämäänsä ja päätti lähteä matkalle. Hänellä ei ollut omaa autoa, joten hänen täytyi lähteä liftaamaan. Irmeli pakkasi reppuunsa makkaraa, pari askia tupakkaa ja yöpymistarvikkeet. Muuta ei tarvittu.
Irmeli odotti tien varressa autoja, mutta niitä ei näkynyt mailla halmeilla. Irmeli katseli ympärilleen ja näki pellon täynnä orvokkeja. Hän päätti ajan kulukseen polttaa yhden tupakan. Pian paikalle savutti pieni Volvo. Irmeli nosti peukalonsa pystyyn ja hänen ihmetyksekseen auto pysähtyi. Autoa ajoi komea nuori mies. ”hei beibe, haluuks kyytii?” poika kysyi ja iski silmää. ”ogei” vastasi Irmeli ja hyppäsi etupenkille. He ajoivat ensin hiljaisuuden vallitessa ja yhtäkkiä poika kurvasi auton tiensivuun. ”MITÄÄ?” Irmeli kysyi. ”Sori, bensa loppu.” poika tokaisi ja kaivoi taskumatin taskustaan. ”Haluutko?”. ”Ooksä ihan umpihullu? Sä olet autolla!” Irmeli huudahti. ”No ei sillä enää ole mitään väliä, ei me tästä mihinkään enää jatketa.” poika sanoi. ”Okeiokei, juo vaan, mutta mä ainakin lähden. Mä en haluu narahtaa rattijuopon kyydistä” Irmeli tuhahti ja lähti ovet paukkuen.
Irmeli odotti tien varressa autoja, mutta niitä ei näkynyt mailla halmeilla. Irmeli katseli ympärilleen ja näki pellon täynnä orvokkeja. Hän päätti ajan kulukseen polttaa yhden tupakan. Pian paikalle savutti pieni Volvo. Irmeli nosti peukalonsa pystyyn ja hänen ihmetyksekseen auto pysähtyi. Autoa ajoi komea nuori mies. ”hei beibe, haluuks kyytii?” poika kysyi ja iski silmää. ”ogei” vastasi Irmeli ja hyppäsi etupenkille. He ajoivat ensin hiljaisuuden vallitessa ja yhtäkkiä poika kurvasi auton tiensivuun. ”MITÄÄ?” Irmeli kysyi. ”Sori, bensa loppu.” poika tokaisi ja kaivoi taskumatin taskustaan. ”Haluutko?”. ”Ooksä ihan umpihullu? Sä olet autolla!” Irmeli huudahti. ”No ei sillä enää ole mitään väliä, ei me tästä mihinkään enää jatketa.” poika sanoi. ”Okeiokei, juo vaan, mutta mä ainakin lähden. Mä en haluu narahtaa rattijuopon kyydistä” Irmeli tuhahti ja lähti ovet paukkuen.
Irmeli teki metsänreunaan nuotion ja paistoi itselleen makkaraa. Syötyään hän levitti makuupussin maahan ja kävi nukkumaan. Aamulla hän päätti lähteä kotiin kävellen sillä matkaa ei ollut ehtinyt kulua kuin kaksi kilometriä, eikä hän tahtonut enää yhdenkään hullun kyytiin.
Irman matka
Irma oli keski-ikäinen nainen, jonka paraskaveri oli Orvokki. Orvokki ja Irma halusivat lähteä
matkalle, he miettivät pitkään että minne menisi, ja lopulta löytyi loistava paikka. Ja niimpä he pakkasivat tavarat ja matkustivat puumalaan. Puumalaan tultuaan he tajusivat, että kaikki tässä pienessä käpykylässä oli umpihulluja. Kaikki autot mitkä he näkivät, niin ne olivat ihan romuja ja savusivat ihan hitosti.
"Hei eiköhän käydä varastamassa
parit kaljat tosta Siwasta." sanoi Irma.
"Njääh, ei taida viitsiä,
koska tää on näen pien paekka nii me viel narahetaan." sanoi orvokki.
"No mitä me viel sit täällä
käpykylässä tehää, lähetää menee täältä." sanoi Irma.
"joo näin me tehää." vastasi
orvokki.
Ja niimpä Irma ja Orvokki ei
jaksanut olla matkalla kuin vaivaiset yhden päivän.
Miika ja Jartsi
matkalle, he miettivät pitkään että minne menisi, ja lopulta löytyi loistava paikka. Ja niimpä he pakkasivat tavarat ja matkustivat puumalaan. Puumalaan tultuaan he tajusivat, että kaikki tässä pienessä käpykylässä oli umpihulluja. Kaikki autot mitkä he näkivät, niin ne olivat ihan romuja ja savusivat ihan hitosti.
"Hei eiköhän käydä varastamassa
parit kaljat tosta Siwasta." sanoi Irma.
"Njääh, ei taida viitsiä,
koska tää on näen pien paekka nii me viel narahetaan." sanoi orvokki.
"No mitä me viel sit täällä
käpykylässä tehää, lähetää menee täältä." sanoi Irma.
"joo näin me tehää." vastasi
orvokki.
Ja niimpä Irma ja Orvokki ei
jaksanut olla matkalla kuin vaivaiset yhden päivän.
Miika ja Jartsi
Kävelin hitaasti katua pitkin kohti keskustaa. Päivä oli ollut helteinen, mutta onneksi iltaa kohden viileni. Vastaani käveli muutamia pariskuntia ja ajattelin, että olisipa minullakin joku, kenen kanssa viettää aikaa.
Aloin lähestymään keskustaa ja kuulin kiljahtelua. Lähdin harppomaan nopein askelin kohti keskustaa, koska halusin tietää mitä siellä oikein tapahtuu.
Kiljahdukset ja epämääräiset huudot kuuluivat jo lähempää ja nopeutin askeliani. Pian näin suuren ihmisjoukon ympäröivän jonkun hahmon. Juoksin lähemmäksi ja huomasin, että ihmisjoukon keskellä oli räikeän oranssit sukkahousut päässä hyppivä mies. Mies lauloi ja ilakoi ja hän oli selvästi humalassa. Ihmiset huutelivat, kiljuivat ja nauroivat.
Menin vielä lähemmäksi ja mieshahmo alkoi näyttää joltakulta hyvin tutulta henkilöltä.
”Sehän näyttää ihan Matti Vanhaselta.” sanoin naureskellen yhdelle ohikulkijalle.
”Ei, se ei ole hän. Se on joku umpihullu.” ohikulkija sanoi ja jatkoi matkaa.
Naurahdin miehelle ja käännyin lähteäkseni pois, mutta huuto pysäytti minut.
”Pena, sinäkö se siinä!” mies huusi ja riisui sukkahousut päästään pois.
”Mitä hittoa, isä?!” huudahdin järkyttyneenä.
”No minäpä se minä, kukas muukaan?” isä sanoi iloisesti ja hyppien tasajalkaa ohitseni.
Kun isän hahmo oli kadonnut, lähdin kulkemaan kotiin päin kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Anni ja Meri
Aloin lähestymään keskustaa ja kuulin kiljahtelua. Lähdin harppomaan nopein askelin kohti keskustaa, koska halusin tietää mitä siellä oikein tapahtuu.
Kiljahdukset ja epämääräiset huudot kuuluivat jo lähempää ja nopeutin askeliani. Pian näin suuren ihmisjoukon ympäröivän jonkun hahmon. Juoksin lähemmäksi ja huomasin, että ihmisjoukon keskellä oli räikeän oranssit sukkahousut päässä hyppivä mies. Mies lauloi ja ilakoi ja hän oli selvästi humalassa. Ihmiset huutelivat, kiljuivat ja nauroivat.
Menin vielä lähemmäksi ja mieshahmo alkoi näyttää joltakulta hyvin tutulta henkilöltä.
”Sehän näyttää ihan Matti Vanhaselta.” sanoin naureskellen yhdelle ohikulkijalle.
”Ei, se ei ole hän. Se on joku umpihullu.” ohikulkija sanoi ja jatkoi matkaa.
Naurahdin miehelle ja käännyin lähteäkseni pois, mutta huuto pysäytti minut.
”Pena, sinäkö se siinä!” mies huusi ja riisui sukkahousut päästään pois.
”Mitä hittoa, isä?!” huudahdin järkyttyneenä.
”No minäpä se minä, kukas muukaan?” isä sanoi iloisesti ja hyppien tasajalkaa ohitseni.
Kun isän hahmo oli kadonnut, lähdin kulkemaan kotiin päin kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Anni ja Meri
Teemu katseli ikkunasta ulos. Kaksi lokkia liiteli järven yllä. Heidän kerrostaloasuntonsa sijaitsi viidennessä kerroksessa. Talo oli rakennettu aikoja sitten järven rantaan. Joskus talo oli kai ollut viihtyisä ja mukava, tällä hetkellä se oli vain vanha ja kauhea. Ainakin Teemun mielestä. Kyllä hän tiesi ettei äidillä ollut enempää rahaa. Joskus Teemu toivoi, että hän löytäisi vuosia sitten merille kadonneen isänsä, että isä asuisi hienossa huvilassa meren rannalla ja Teemu voisi muuttaa sinne, eikä hänen enää koskaan tarvitsisi nähdä heidän pientä asuntoaan. Turhia toiveita. Eihän täältä pääsisi mihinkään ennen kuin hän täyttäisi 18. Lapset kiljahtelivat pihalla. Tuolla samalla hiekkalaatikolla Teemukin oli pienenä leikkinyt. Ovi kolahti. Leena äiti tuli töistä. Hän oli ollut koko päivän siivoamassa sairaalaa. Äiti oli vähän yli 40. Hän käytti aina oranssia kulahtanutta villapaitaa, mustaa jakkuhametta joiden loistivat punaiset sukkahousut. Yhdistelmä melko värikäs, ja aika kauheakin. Hän oli ollut siivoojana jo monta vuotta, ja sen kyllä huomasi. Ainut piristyksen lähde hänelle oli työväen jumppa kerran viikossa. Siellä Leena keskusteli muiden samankaltaisten yksinhuoltaja äitien kanssa kaikesta mahdollisesta. Nyt kuumin puheenaihe oli Matti Vanhasen uusi naisystävä. Teemu huokasi. Toivottavasti hänelle ei tulisi koskaan noin tylsää elämää. Teemu halusi arkkitehdiksi. Siinä hän voisi vaikuttaa että ihmiset saisivat asua hienoissa taloissa kauniilla paikoilla. Harmi vain ettei Teemu ollut kovin hyvä piirtämään. Äiti oli ruvennut lämmittämään eilistä makaronilaatikkoa.
Teemu huomasi rannalla tytön kävelemässä ja vieläpä yksin. Miten kukaan voi kävellä vapaaehtoisesti täällä? Teemu mietti. He asuivat kaukaisessa työläiskaupunginosassa,
jossa ei ollut mitään hienoa. Tyttö oli pysähtynyt kivikkoon. Teemu seurasi kiinnostuneena mitä tyttö puuhasi. Tyttö oli ottanut kangaskassistaan järjestelmäkameran esille ja keskittyi nyt kuvaamaan järvellä olevia lokkeja. Äiti huusi Teemun syömään. ”En ehdi nyt, syön sitten kun tulen takaisin! ” Teemu huusi ja lähti ulos. Jostain syystä hänen oli pakko päästä ulos lähemmäksi tuota tyttöä. Teemu käveli rantaa pitkin, aurinko oli ruvennut paistamaan. Auringon valossa kerrostalo ja sen ympäristö eivät näyttäneet niin synkiltä. Tyttö kuvasi edelleen lintuja keskittyneesti. Teemu näki että tyttö oli erilainen kuin muut. Hänellä oli pitkät luonnonkiharaiset suklaanruskeat hiukset. Nyt Teemu näki myös tytön silmät, sillä tyttö oli huomannut Teemun ja kääntynyt katsomaan häntä. Tytön silmät olivat taivaan siniset. ” Asut sä täällä?” Tyttö kysyi. ” Joo, valitettavasti. ” Teemu vastasi.
” Ai mitenniin? Musta tää vaikuttaa just kivalta. Mä ite asun keskustassa. Enkä tykkää yhtään, koska siel ei oo yhtään metsää tai järviä. ” ” No tää nyt on vaa tälläne vanha paikka kaukana kaikesta. Mut ei meil oo mun äitin kaa varaa asua muualla. Mitä sä kuvaat?” Tyttö tuijotti Teemua suoraan silmiin. ” Luontoa enimmäkseen, joskus jotain rakennuksia ja ihmisiä. Voin mä susta ottaa kuvan.” Tyttö sanoi hymyillen. ” Joo ei tarttee.” Sanoi Teemu kiireesti. ” Tyttö katsoi kelloaan. ” Mun pitää nyt kyl lähtee kotiin. Mut mä otan susta kuvan et löydän sut vielä. ” Nopeasti tyttö otti kuvan ja lähti polkemaan pyörällään keskustaan päin. Teemu katseli tytön perään ja lähti hymyillen kotiinsa.
Ehkä tässä paikassa on sittenkin jotain hyvää.
Lotta ja Satu
Teemu huomasi rannalla tytön kävelemässä ja vieläpä yksin. Miten kukaan voi kävellä vapaaehtoisesti täällä? Teemu mietti. He asuivat kaukaisessa työläiskaupunginosassa,
jossa ei ollut mitään hienoa. Tyttö oli pysähtynyt kivikkoon. Teemu seurasi kiinnostuneena mitä tyttö puuhasi. Tyttö oli ottanut kangaskassistaan järjestelmäkameran esille ja keskittyi nyt kuvaamaan järvellä olevia lokkeja. Äiti huusi Teemun syömään. ”En ehdi nyt, syön sitten kun tulen takaisin! ” Teemu huusi ja lähti ulos. Jostain syystä hänen oli pakko päästä ulos lähemmäksi tuota tyttöä. Teemu käveli rantaa pitkin, aurinko oli ruvennut paistamaan. Auringon valossa kerrostalo ja sen ympäristö eivät näyttäneet niin synkiltä. Tyttö kuvasi edelleen lintuja keskittyneesti. Teemu näki että tyttö oli erilainen kuin muut. Hänellä oli pitkät luonnonkiharaiset suklaanruskeat hiukset. Nyt Teemu näki myös tytön silmät, sillä tyttö oli huomannut Teemun ja kääntynyt katsomaan häntä. Tytön silmät olivat taivaan siniset. ” Asut sä täällä?” Tyttö kysyi. ” Joo, valitettavasti. ” Teemu vastasi.
” Ai mitenniin? Musta tää vaikuttaa just kivalta. Mä ite asun keskustassa. Enkä tykkää yhtään, koska siel ei oo yhtään metsää tai järviä. ” ” No tää nyt on vaa tälläne vanha paikka kaukana kaikesta. Mut ei meil oo mun äitin kaa varaa asua muualla. Mitä sä kuvaat?” Tyttö tuijotti Teemua suoraan silmiin. ” Luontoa enimmäkseen, joskus jotain rakennuksia ja ihmisiä. Voin mä susta ottaa kuvan.” Tyttö sanoi hymyillen. ” Joo ei tarttee.” Sanoi Teemu kiireesti. ” Tyttö katsoi kelloaan. ” Mun pitää nyt kyl lähtee kotiin. Mut mä otan susta kuvan et löydän sut vielä. ” Nopeasti tyttö otti kuvan ja lähti polkemaan pyörällään keskustaan päin. Teemu katseli tytön perään ja lähti hymyillen kotiinsa.
Ehkä tässä paikassa on sittenkin jotain hyvää.
Lotta ja Satu
Kreivi Van Helsingin sinettisormus
Kreivi Van Helsingin sinettisormus
Piku laski reppunsa maahan ja huokaisi syvään. Hän kohotti katseensa ja näki vieläkin sen saman naaman, joka tuijotti häntä peilistä takaisin. Miksi hänenpiti olla tälläinen finninaama! Miksi hän ei voinut olla kuten muutkin? Pikuotti reppunsa ja lähti synkkänä kohti keittiötä. Hän istui apeana pöytään jarupesi syömään aamiaista. Hänen mielealansa kohosi hiukan, kun hän näki kissanpallottelemassa äidin lankakerällä. Kun Piku oli jo melkein lopettanutsyömisen, hän vilkaisi kelloon ja kirosi. Se oli jo varttia vaille yhdeksän,hän myöhästyisi koulusta! Nopeasti hän nappasi puoliksi syödyn leivän mukaan jajuoksi pihalle. Hän juoksi koko matkan kouluun, ja juuri kun hän kurvasikäytävälle, joku löi luokan oven kiinni. Pikua meinasi ruveta itkettämään, kunhän tajusi saaneensa jo kolmannen myöhästymisen. Silloin Pikun päähän nousiajatus. "Kun nyt kerta olen myöhässä, voisinhan minä myöhästyä vähänenemmänkin..." Samassa tulivat käytävälle muutamat heidänluokkalaisistaan, joiden taksi oli aina myöhässä. "Terve" huusi Piku
sisään luokkaan. Koulun jälkeen Piku ajatteli, että voisi pilaillen ostaa ihanoikeasti kaverille "kulta"sormuksen. Hän mietti jonkin aikaa, mistäsaisi rihkama koruja, ja muisti sitten yhden kirpputorin kadunkulmassa. Eivä korut siellä rihkamaa olleet, mutta halpoja kuitenkin. Piku asteli sinne, jarupesi katselemaan koruja, kaulakoru, kaulakoru, korvikset, liian kallis, ruma
jne. Hän ei löytänyt yhtään mieleistään. Kun hän oli jo lähdössä, liikkeen myyjätuli hänen luokseen. "Mitäs saisi olla?" "Etsin vainkultasormusta..." "Ahaa. Odotappas hetkinen... Hahaa, löytyihänse!" "Niin mikä?" "Tämä!" vastasi myyjä, ja näyttikultasormusta jossa oli päällä jokin vaakunan tapainen. "Kreivi VanHelsingin sinettisormus" jatkoi myyjä, kasvoillaa pelottava ilme.
"Pa-paljonko se maksaa?" "Sinulle vain kolme euroa, muttavaroitan, sormus onkiiiiiroottuuuuuu..." Piku pelkäsi myyjää, mutta ostisilti sormuksen, se nimittäin oli lumoavan kaunis. Kotonaan Piku katseli sitäjonkin aikaa, ja huomasi sen sisällä kirjoituksen: Jos laitat tämänsormeesi, varo! Se ei halua päästää irti. Se hellittää vasta, kun unimaailman
tehtävä on täytetty. Piku ihmetteli hetken, mutta päätti kokeilla sormusta
sormeensa. Hän ihailin sitä hetken, mutta hänen sormeaan rupesi kutittamaan ja
hän yritti ottaa sormuksen pois. Sormusoli juuttunut kiinni! Voi ei ajatteli Piku. Mitä minä nyt teen!Piku yritti ja yritti, mutta sormus ei lähtenyt pois. Tuntui kuin joku loitsu
olisi pitänyt sen jyrkästi paikallaan. Voi ei! Se ennustus! Mitä siinäsanottiinkaan... jotain sinne päin että sormus irtoaa kun unimaailman tehtäväon täytetty... mitä se tarkoittaa! Nyt olen hukassa! Piku oli hetken aivanhermona, mutta rauhoittui lopulta. Mitä siitä jos hänellä olisikin sormus.Eikukaan siitä välittäisi... Piku kävi nukkumaan, mutta hän ei meinannut
saada millään unta. Hänen päässään vilahtelivat erilaiset kuvat, yhdessä hän
käveli kadulla, seuraavassa hän saapui koulun lähellä olevalla kummitustalolle,hän meni sisään, hän avasi erään komeron oven ja... Samassa Piku heräsi. Hänsäikähti puoli kuoliaaksi, kun hän ei ollutkaan omassa turvallisessasängyssään. Hän oli kummitustalossa. Niin tietenkin! Sitä se tarkoittaa!Minun pitää suorittaa unissakävelijänä jokin tehtävä... Mikähän se tehtävä on?
Samassa Piku tunsi sormuksen heiluvan sormessaan, se oli jo irti. Mitäköhän
olen tehnyt nukkuessani? Piku ajatteli innoissaan. Hän katseli ympärilleen,vähän matkan päässä oli avonainen ovi, Piku käveli oven luokse ja kurkistisisään. Hän järkyttyi näkemästään ja pyörtyi. Kun Piku aamulla heräsi omastavuoteestaan, hän ihmetteli: Kuinka minä tänne pääsin? Hän ei muistanutyöstä muuta kuin sen, mitä oli löytänyt oven takaa, ja se teki hänet
umpihulluksi. Muutaman päivän päästä kaverit tulivat häntä katsomaan mielisairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Nuoren naisvampyyrinruumis oli järkyttänyt hänet hulluksi.
Marjut
SUPERHULLUT
Olipa kerran Irmeli, hän oli umpihullu. Hän asusteli hullujenhuoneella Rauhalammella. Hänellä on kaksi lasta, heidän nimensä ovat Teppo ja Taina. Irmelin mies oli kuollut 20 vuotta sitten, sen takia Irmeli joutui Rauhalammelle.
Eräänä tavallisena päivänä Irmeli oli polttamassa tupakkaa ystävänsä Orvokin kanssa. Sen jälkeen he menivät sisälle suunnittelemaan pakoa. ”Muistatko nyt varmasti mitä sinun pitää tehdä?” Irmeli kysyi Orvokilta. ” Kyllä, kyllä muistan minä” Orvokki vastasi. Ovi narahti ja hoitaja astui sisään. ” Oletteko jo muistaneet ottaa lääkkeet?” Hoitaja kysyi hulluilta. ”Tottakai me olemme” Irmeli valehteli. ”No hyvä.” Hoitaja kuittasi. Ulkona savutti. Liekkejä puski ikkunasta sisään. ”Nyt on aika paeta!” Irmeli huudahti. Orvokki ja Irmeli ajoivat pyöräpotkurillaan niin kovaa kuin pääsivät. He kiipesivät Rauhalammen aidan yli ja juoksivat pakoon. ”Huh, turvassa, toivottavasti kukaan ei nähnyt meitä” Orvokki huokaisi. Irmeli repäisi mummo kuteet pois päältään ja alta paljastui superhullun supertyöasu, Orvokki teki samoin. Irmelillä oli pinkki asu jossa oli musta viitta, Orvokilla oli musta puku ja pinkki viitta. Mummot lähtivät lentämällä karkuun. Hullut esittivät Rauhalammella hulluja mummoja mutta oikeasti he olivat normaaleita ja nuoria. Irmeli ja Orvokki olivat oikeasti supersalaisia superagentteja, jotka vakoilivat hulluja rikollisia. Pakopäivän iltana kun he olivat lentelemmässä he huomasivat että joku muukin oli karannut Rauhalammelta. Hän oli Eino Heino. Superhullut laskeutuivat Einon taakse ja kolkkasivat hänet ja veivät hänet Moisioon toiselle hullujenhuoneelle. Sitten he menivät paikalliseen bubiin juomaan muutamat kaljat mummoasuissa. Kaljojen jälkeen agentit lähtivät lentämään kotia päin ja matkalla Irmelin viitta juutti puunlatvaan,koska he olivat juopuneina hän ei jaksanut lentää korkeammalla. Irmelin viitta repesi ja hän putosi maahan. Irmeli syytti Orvokkia tapahtuneesta ja he rupesivat tappelemaan. Paikalle kerääntyi joukko ihmisiä katsomaan tappelua. Eräs mies pisti pystyyn vedonlyönnin Irmelin puolesta. Toinen taas Orvokin. Mummot tappelivat niin kauan että saivat toisiltaan hengen pois. Miehet olivat harmistuneita koska eivät saaneet selkoa kumpi voitti.
Sonja ja Viivi
Eräänä tavallisena päivänä Irmeli oli polttamassa tupakkaa ystävänsä Orvokin kanssa. Sen jälkeen he menivät sisälle suunnittelemaan pakoa. ”Muistatko nyt varmasti mitä sinun pitää tehdä?” Irmeli kysyi Orvokilta. ” Kyllä, kyllä muistan minä” Orvokki vastasi. Ovi narahti ja hoitaja astui sisään. ” Oletteko jo muistaneet ottaa lääkkeet?” Hoitaja kysyi hulluilta. ”Tottakai me olemme” Irmeli valehteli. ”No hyvä.” Hoitaja kuittasi. Ulkona savutti. Liekkejä puski ikkunasta sisään. ”Nyt on aika paeta!” Irmeli huudahti. Orvokki ja Irmeli ajoivat pyöräpotkurillaan niin kovaa kuin pääsivät. He kiipesivät Rauhalammen aidan yli ja juoksivat pakoon. ”Huh, turvassa, toivottavasti kukaan ei nähnyt meitä” Orvokki huokaisi. Irmeli repäisi mummo kuteet pois päältään ja alta paljastui superhullun supertyöasu, Orvokki teki samoin. Irmelillä oli pinkki asu jossa oli musta viitta, Orvokilla oli musta puku ja pinkki viitta. Mummot lähtivät lentämällä karkuun. Hullut esittivät Rauhalammella hulluja mummoja mutta oikeasti he olivat normaaleita ja nuoria. Irmeli ja Orvokki olivat oikeasti supersalaisia superagentteja, jotka vakoilivat hulluja rikollisia. Pakopäivän iltana kun he olivat lentelemmässä he huomasivat että joku muukin oli karannut Rauhalammelta. Hän oli Eino Heino. Superhullut laskeutuivat Einon taakse ja kolkkasivat hänet ja veivät hänet Moisioon toiselle hullujenhuoneelle. Sitten he menivät paikalliseen bubiin juomaan muutamat kaljat mummoasuissa. Kaljojen jälkeen agentit lähtivät lentämään kotia päin ja matkalla Irmelin viitta juutti puunlatvaan,koska he olivat juopuneina hän ei jaksanut lentää korkeammalla. Irmelin viitta repesi ja hän putosi maahan. Irmeli syytti Orvokkia tapahtuneesta ja he rupesivat tappelemaan. Paikalle kerääntyi joukko ihmisiä katsomaan tappelua. Eräs mies pisti pystyyn vedonlyönnin Irmelin puolesta. Toinen taas Orvokin. Mummot tappelivat niin kauan että saivat toisiltaan hengen pois. Miehet olivat harmistuneita koska eivät saaneet selkoa kumpi voitti.
Sonja ja Viivi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)